KENTÄT SULJETTU – KAUSI OHI

Kentät suljettiin ma 28.11.05 ja avataan seuraavan kerran keväällä 2006. Leudon syksyn ansiosta kenttähenkilökunta on saanut lähes kaikki syys 05 / kevät 06 työt tehtyä ja lähtee pikku hiljaa ansaitulle ”kesälomalle” palatakseen jälkeen töihin maaliskuun alkupuolella. Kenttämestari Pekka Karttunen jää vielä maisemiin tarkkailemaan talven tuloa. Toimiston väki hoitaa vielä joulukuun syyskokoukset 14.12. ja sitten Maritta ja Henna pääsevät ansaitulle lomalle. Toimistomme virkaiältään vanhin Lasse Harjasto siirtyy vuoden vaihteessa yksityisyrittäjäksi hoitamaan perustamaansa musiikkikauppaa Lohjalle. Lasse on ollut Pickala Golfin palveluksessa jo yli 10 vuotta ja haluaa toteuttaa monivuotisen unelmansa. Toivotamme Lasselle menestystä ja käännymme varmasti hänen puoleensa, jos tarvitsemme apua musiikkivälineiden hankinnassa. TOIMISTON AUKIOLOAIKA Golftoimisto on joulu-tammikuussa (1.12.05 – 31.1.06) auki arkisin klo 09-15. Jos olet tulossa meitä (lue joku meistä on aina periaatteessa paikalla) tapaamaan, varmista kuitenkin soittamalla, että olemme paikalla. JOULUN AIKA – TOIMISTO KIINNI Vuoden vaihteessa (23.12.05 – 8.1.06) golftoimisto on kiinni. Mikäli asiasi on kiireellinen, soita Outi Kunttu / p. 0400 404 010. KIITOKSIA MENNEESTÄ KAUDESTA JA TAPAAMISIN KEVÄÄLLÄ 2006! Outi Kunttu & Toimisto- ja kenttähenkilökunta

Jaa:
Kategoriassa Ajankohtaista