Golfliiton pronssinen ansiomerkki Hannu Savukoskelle

Pickala Golf Club ry:n hakemuksesta Suomen Golfliitto ry on myöntänyt pronssisen ansiomerkin Hannu Savukoskelle.

Ansiomerkkisääntöjen mukaisesti pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää ansiokkaasta toiminnasta henkilölle, joka on toiminut 5-10 vuoden ajan piirin tai seurojen johtoelimissä ansaitsevalla tavalla. Hannu Savukoski on toiminut Pickala Golf Club ry:n hallituksessa kahdeksan vuotta, joista neljä vuotta seuran puheenjohtajana. Junioritoimikunnan puheenjohtajana Hannu toimi kaksi vuotta ja kapteenina kaksi vuotta.

Tämän lisäksi Hannu on toiminut Oy Pickala Golf Ab:n hallituksen jäsenenä kahdeksan vuoden ajan, joista kaksi vuotta hän toimi hallituksen puheenjohtajana.

Pickala Golf Club ry:n jäsenenä Hannu Savukoski on ollut vuodesta 1991 lähtien.

Sekä Pickala Golf Club ry:n että Oy Pickala Golf Ab:n puolesta Hannulle lämpimät onnittelut, sekä suuret kiitokset pitkäaikaisesta työstä golfyhteisömme eteen.

Veikko Pulkkinen Puheenjohtaja Pickala Golf Club ry

Arto Tenhula Puheenjohtaja Oy Pickala Golf Ab

Jari Hakkarainen Toimitus-/toiminnanjohtaja Oy Pickala Golf Ab Pickala Golf Club ry

Pronssinen

Kategoriassa Ajankohtaista