Klubitoimikunnan palsta (Info 1/2004)

Klubitoimikunnan tehtävänä on ”aktivoida jäsenistöä ja lisätä seurahenkeä”. Jäsenistön aktivoiminen on klubillamme suhteellisen helppoa. Niin vanhat kuin uudetkin kilpailut täyttyvät innokkaista osanottajista hetkessä. Ilahduttavasti jopa arvotut joukkuekisat. Samoin myös juhlat sekä erilaiset tapahtumat ovat suosittuja. Poikkeuksiakin on. Talkoissa esimerkiksi on vuosi vuodelta sama pieni, ahkera joukko! Kaikilla edellä mainituilla on tietenkin myös vaikutuksensa klubihenkeen. Klubihenki on kuitenkin asia, josta me kaikki pickalalaiset olemme itse kukin vastuussa. Se ei ole noin vain järjestettävissä. Uskoakseni kaikki voivat yhtyä siihen, että positiivisuus luo negatiivisuutta paremman ilmapiirin. Ja että toisten huomioonottaminen ja kunnioittaminen on palkitsevampaa kuin itsekkyys. Hyvä klubihenki on olennainen osa omaa viihtyvyyttämme. Meillä kaikillahan on yhteinen päämäärä: nauttia pelaamisesta upealla klubilla. Klubilla, josta voimme olla (syystä) ylpeitä. Ihania pelikumppaneitamme unohtamatta. Teille kaikille nautinnollista pelikautta toivottaen, Marja Glantz klubitoimikunta

Kategoriassa Klubitoimikunta