Klubitoimikunnan kuulumisia

Me kaikki odotamme malttamattomina kauden avausta. Sen osoitti viime viikonlopun ennätysmäisen runsas lukuinen osallistuminen talkoisiin. Meitä oli 15 % jäsenmäärästä paikalla. Kiitos vielä kerran kaikille!

Kauden avajaiskisa Grand Opening vietetään sunnuntaina 29. huhtikuuta juuri vapun kynnyksellä. Näin virittäydymme ajoissa vapputunnelmaan.

Kolmen Kentän Parikisa on helatorstai viikonvaihteessa eli 19-20. toukokuuta. Tulkaa ihmeessä mukaan. On palkitsevaa huomata kuinka kevyesti kolmekin kenttää jaksaa pelata näin lyhyehkössä ajassa.

21. kesäkuuta, Juhannuksen aaton aattona torstaina pelataan perinteinen Juhannuskisa. Starttaamme klo 19 hauskan joukkuekisan merkeissä. Hauskan pelikierroksen jälkeen nautimme yhdessä kesäherkuista klubilla.

16.07 suuntaamme klubiretkelle Naantalin Kultarantagolf kentälle. Olemme saaneet sovittua yhteislähdön, joten kenenkään ei tarvitse odotella pitkään starttia tai kavereiden kierroksen loppumista. Jälkipelit sujuvat mukavasti yhdessä lounastaen.

20.07 kisaillaan perinteinen , monelle tärkeä kesän tapahtuma, Two Generations.

Elokuun 4 pv vietämme 25 v juhlaa! Koko kausi on valjastettu tämän tapahtuman ympärille. Tämä juhlapäivä on täynnä kivoja tapahtumia. Kokoonnumme jo aamupäivällä osallistumaan koko perheelle suunnattuun ohjelmaan. Pelaamme kaikilla kolmella kentällä, jokaisella hieman erilaiset ryhmät ja tavoitteet. Pelien jälkeen nautimme ravintolan maukkaista herkuista jälkipeliä puiden ja vähitellen siirrymme upean tulishown saattamina navetan vintille ilottelemaan tanssin pyörteisiin. VARAA AIKA KALENTERISTASI! TÄTÄ IKIMUISTOISTA JUHLAA EI KANNATA JÄTTÄÄ VÄLIIN!

Grande Finale ajoittuu lauantaille 29.syyskuuta. Tehdään siitäkin tällä kertaa hieman erilainen.

Suuren suosion saavuttanut Kinkku Scramble pelataan kauden viimeisenä kisana, lokakuun 6 pv. Voimme valjastaa siihen jopa kaksi kenttää, mikäli on riittävästi halukkaita pelaajia.

Tänä vuonna on suunnitteilla viettää juhlakauden joulujuhlaa juhlavuotta kunnioittaen, jolloin lady voi halutessaan pukeutua myös pitkään iltapukuun. Pukukoodina on tummapuku. Informoimme tilaisuuden luonteesta ja yksityiskohdista myöhemmin.

Näillä suunnitelmilla edetään. Ehkä mukaan tulee vielä lisää viikonloppukisana pelattava ”VIIKON LOPUN PARAS PARI” kisa tai loppukesän iltojen pimetessä valopallokisa. Seuraa ilmoittelua.

Toivotamme kaikki ihanat Pickalan jäsenet tervetulleiksi näihin kaikkien yhteisiin tapahtumiin.

Klubitoimikunnan puolesta, iloisiin tapaamisiin!

Sirpa Ylitalo

Klubitoimikunnan jäsenet 2012:

Naisenergiaa edustavat: Sirpa Ylitalo, Maija Tuores, Sari Lönn, Eva Taskinen, Sinikka Kandelberg, Raija Nevalainen, Riitta Frilander, Raija Arvelo, Sole Lang, Kitty Seppälä

Miesnäkökulmaa edustavat: Aarne Heikinheimo, Aarne Mustonen, Jan-Aslak Lang

Tapahtumien kooste: (pidätämme oikeuden muutoksiin)

KLUBIPÄIVÄ JA TALKOOT 21.04.2012

GRAND OPENING 29.04.2012

KOLMEN KENTÄN PARIKISA 19-20.05.2012

JUHANNUSKISA 21.06.2012

KLUBIRETKI 16.07.2012

TWO GENERATIONS 20.07.2012

25 V JUHLA 04.08.2012

GRANDE FINALE 29.09.2012

KINKKU SCRAMBLE 06.10.2012

SHOW & DINNER joulukuu

Jaa:
Kategoriassa Klubitoimikunta