Naisten kapteeni kiittää

Vielä marraskuun lopulla ovat ahkerimmat pelaajat kiertäneet Pickalan väyliä, mutta pelitoiminta ja pelaaminen hiljentyvät vähitellen ja on aika vetää henkeä ennen seuraavaa kautta. Uuden kauden toiminnan suunnittelu alkaa vähitellen ja ensi vuosi juhlavuotena kysyy taas aktiivisia jäseniä toimimaan, osallistumaan ja pelaamaan. Viimeistä kertaa kirjoittaessani tälle palstalle on kiitoksen aika. Olen saanut tutustua Pickalan Golf Clubin toimintaan läheltä ja toimia siinä mukana. Olen tutustunut moniin pickalalaisiin mukaviin pelaajiin erilaisissa tapahtumissa. Näissä tilaisuuksissa on ollut vapaaehtoistyöllä merkittävä osuus. Lämmin kiitos teille naistoimikunnan jäsenet: Kirsi, Sari, Ulla, Marja ja Mirja. Kiitos myös Outille, joka on tukenut toimintaamme omalta osaltaan. Kiitos Marittan johdolla caddie mastereille, jotka ovat joustavasti ja hyväntuulisesti järjestäneet peliaikoja ja olleet asiantuntijoina tapahtumiemme järjestelyissä. Pickala Swingin joukolle kiitos hyvistä iltapaloista ja muutenkin hyvästä ruoasta ja leppoisasta tunnelmasta, josta olemme saaneet nauttia pelikierrostemme päätteeksi. Kauteni on päättymässä ja muistelen sen alkua ”Kuinkas siinä nyt näin kävi! Piti alkaa kaikista velvoitteista vapaa aika”. Mutta hyvin kävi! Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että minut pyydettiin tähän toimintaan. Oli etuoikeus olla mukana yhteistyössä teidän kansanne omalla golfklubilla. Menestystä seuraajalleni, joka nimetään ry:n kokouksessa tammikuussa vetämään naisten toimintaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Toivotan kaikille Rauhallista Joulua ja iloista 20-vuotisjuhlavuottamme 2007! Marja Laosmaa Naisten kapteeni 2005 – 2006

Jaa:
Kategoriassa Naistoimikunta